Miten lunastaa Vikinglotto voitot?

Miten lunastaa Vikinglotto voitot?

Onko onnetar ollut puolellasi ja olet onnistunut saamaan voittoja Vikinglotossa? On siis aika lunastaa voittosi ja tähän on monta eri tapaa. Mitään monimutkaista voittojen lunastamisessa ei pitäisi kuitenkaan olla. Tässä artikkelissa tutustummekin Vikingloton voittojen lunastusprosessiin.

Vikinglotto voittoluokat

Ennen kuin syvennymme tarkemmin Vikinglotto voittojen lunastukseen, on hyvä käydä läpi pelin voittoluokat. Jokaisessa onnenpelissä voittoluokat muodostuvat hieman eri tavalla, mikä vaikuttaa siihen, milloin voittoja on edes luvassa. Vikingloton peruspelissä pelaajan pitää saada kuudesta numerosta vähintään yksi numero sekä vikingnumero oikein voittaakseen. Päävoiton saa taas, jos on veikannut kaikki kuusi numeroa oikein. Voitto on viisinkertainen, jos myös vikingnumero on osunut oikeaan.

Vikingloton päävoiton suuruus vaihtelee sen mukaan, milloin joku on viimeksi voittanut potin. Päävoiton minimi on 3 miljoonaa euroa eli missään pienissä summissa ei todellakaan liikuta. Tällä hetkellä päävoiton maksimisumma on 25 miljoonaa euroa ja tämän ylittävät summat siirtyvät alemmille voittoluokille. Se, miten paljon Vikinglotossa voi voittaa, riippuu siis pitkälti tuurista. Kaikkein aikojen suurin voitto on ollut 44 miljoonaa euroa, mutta tällaiset summat eivät enää nykyään ole mahdollisia.

Toiseksi suurimmassa voittoluokassa on mahdollista saada noin 60 000 €, kolmannessa noin 2000 € ja neljännessä noin 60 €. 2–4 voittoluokkien summat kuitenkin vaihtelevat sen mukaan, miten suuri päävoitto on pelissä. Joskus toisessakin voittoluokassa ylletään jo miljooniin. Viidennessä voittoluokassa voitto on aina 14 € ja kuudennessa taas 3 €. Kaikkein matalimmissa luokissa voitto on vain parin euron tai senttien arvoinen. Yhteensä voittoluokkia on 8.

Miten suuria voittoja Vikinglotossa yleensä saadaan?

Mitä alemmas voittoluokissa edetään, sitä todennäköisemmäksi voittaminen tulee. On siis huomattavasti todennäköisempää, että pelaaja voittaa esimerkiksi 4–8 voittoluokassa kuin 1–3 voittoluokassa. Toki järjestelmäpelissä päästään helpommin myös korkeampiin voittoluokkiin, mutta tällöin pelin hintakin on huomattavasti korkeampi. Päävoiton saaminen on erittäin harvinaista ja voi mennä jopa kuukausia ennen kuin se osuu jonkun kohdalle. Suomessakin Vikinglotossa on ylletty miljoonavoittoihin hyvin harvoin.

Voitonlunastusprosessi riippuu ennen kaikkea voiton suuruudesta

Se, miten mahdollinen Vikinglotto voitto lunastetaan, riippuu siitä, miten suuri voitto on kyseessä. Pienempien voittojen lunastaminen onnistuu Veikkauspisteiltä Suomessa, mutta suurempia voittoja varten pitää lähteä joko Casino Helsinkiin tai jopa Veikkauksen pääkonttorille. Näin pelaajan pitää toimia, mikäli hän on onnistunut voittamaan Vikinglotossa. Jos voitto on

  • 200 €, voi voiton lunastaa Veikkauspisteiltä, kuten kioskeilta tai kaupoista.
  • 2000 €, onnistuu voiton lunastaminen Pelaamoista käteisellä tai 150 000 € pankkitilille.
  • 6000 €, pystyy voiton lunastamaan Feel Vegas -kasinolta käteisellä tai 150 000 € pankkitilille.

Kun voitto on vielä alle 150 000 €, on sen lunastaminen mahdollista Casino Helsingissä sekä käteisenä että pankkitilille. Tätä suurempien summien lunastamista varten on lähdettävä Veikkauksen konttorille, joka sijaitsee osoitteessa Aku Korhosen tie 2, 00440, Helsinki. Voitot kuitenkin maksetaan automaattisesti pankkitilillesi, mikäli olet pelannut Veikkauskortillasi.

Voitonlunastusprosessi askel kerrallaan

Voiton huumassa voi olla vaikeaa miettiä sitä, mitä voiton lunastuksen yhteydessä on otettava huomioon. Juuri tästä syystä käymme nyt koko lunastusprosessin askel askeleelta läpi. Näin vältyt typeriltä virheiltä, mihin monet muut ovat kompastuneet.

1. Olet voittanut Vikinglotto-pelissä

Ensimmäinen askel on tietenkin se, että sinulle on juuri selvinnyt, että olet voittanut Vikinglotossa. Miten sen pystyy selvittämään? Vikingloton numerot voi tarkistaa joko suoraan Vikingloton arvonnan suorassa lähetyksessä, Veikkauksen verkkosivuilta tai Veikkauspisteeltä skannaamalla Veikkauskorttisi. Jos sinulla on Veikkaustili, olet saanut voitosta todennäköisesti jo ilmoituksen, etkä joudu näkemään yhtä paljon vaivaa. Tässä tapauksessa voit jättää 2.vaiheen pois välistä ja siirtyä 3.vaiheeseen.

2. Varmista, että voittonumerot ovat oikeat

Mikäli pelasit Vikinglottoa perinteisellä paperisella pelikupongilla, joudut tarkistamaan numerosi itse. Jos et varmista Vikingloton numeroita ajoissa, on hyvinkin mahdollista, että voitto jää tällä erää välistä. Ole myös varma siitä, että tarkistat varmasti oikean viikon numeroita, sillä Vikinglotto arvotaan viikoittain.

Huomioi myös se, että Vikingloton voittokategoriat vaihtelevat hieman peruspelin sekä järjestelmäpelin välillä. Järjestelmäpelissä veikattavia numeroita on nimittäin oltava minimissään kahdeksan, joten voittojen saamista on hankaloitettu hieman.

3. Kuinka suuri voitto on?

Seuraavaksi ota huomioon se, miten suuri voitto on kyseessä. Nykyään on tietenkin kätevintä pelata netissä ja saada voitotkin automaattisesti tililleen. Toisaalta muutaman euron voiton voi pyytää myös käteisenä. Harvoin kukaan alkaa pyytelemään yli 200 € voittoja käteisenä, vaan tällöin voitto on helpompi maksaa virtuaalisesti sopivasta veikkauksen pisteestä. Jos ei ole pääkaupunkiseudulta kotoisin, on helpointa mennä vain lähimpään Pelaamoon.

4. Lunasta voitto oikeassa paikassa

Tärkeää on siis todellakin mennä oikeaan paikkaan lunastamaan voittonsa, ettei tule lähdettyä turhaan Veikkauksen pisteelle lunastamaan yli 200 € voittoa. Jos voittosumma ylettyy jo miljooniin, maksetaan se joko pankkitilille automaattisesti Veikkauskortilla pelatusta pelistä tai on todellakin lähdettävä Helsinkiin Veikkauksen konttorille.

5. Älä missaa määräaikaa!

Mikäli olet pelannut Vikinglottoa ilman Veikkaustiliä, on tärkeää, että lunastat voittosi ajoissa. Voitot on pakko lunastaa enintään 90 päivää voittopäivästä. Kun 90 päivää on kulunut, menetät voittosi. Juuri tästä syystä varsinkin aktiivisilla pelaajilla on pelitili sekä pelitilaus, jotka helpottavat pysymään Vikinglotossa kärryillä.

On kuitenkin uskomatonta, miten monet unohtavat pelanneensa Vikinglottoa, eivätkä lunasta voittojansa koskaan. Tämän takia jopa muutama miljoonavoitto on jäänyt sivu suun. Voittaminen on toki harvinaista, muttei täysin mahdotonta, joten tarkista aina Vikingloton tulokset. Peliä voi seurata MTV3-kanavalla joka keskiviikko kello 22:30 tai tulokset voi tarkistaa myöhemmin Veikkauksen sivuilta.

6. Miten nopeasti voitot maksetaan pankkitilille?

Veikkauksen sivujen tietojen mukaan voitto maksetaan kolmen viikon kuluessa pelaajan voitosta, kun kyse on Vikinglotosta. Sääntö on tarpeellinen siksi, koska varsinkin suurien summien välittämisessä menee aikaa. Ole siis kärsivällinen, jos voittojen maksussa meneekin pidemmän aikaa. Tärkeintä on, että voitot tulevat perille tilillesi turvallisesti.

 

7. Kysy rohkeasti apua ongelmatilanteissa

Suomessa Veikkauksen asiakaspalvelussa autetaan mielellään, mikäli pelaaja kohtaa ongelmia voitonlunastusprosessissa. Asiakaspalveluun pystyy nykyään ottamaan yhteyttä sekä viestillä, sähköpostilla että soittamalla. Jos voittojen lunastamisesta on siis kysyttävää, on apua saatavilla.

Pitääkö voitoista maksaa veroa?

Pelaajien onneksi Veikkaus huolehtii kaikesta onnenpeleihin liittyvästä verojenmaksusta Suomessa, joka on voittajalle tietenkin helpotus. Saat siis koko voittosumman käteesi, etkä joudu maksamaan puolta siitä veroina. Tämähän olisikin varsin ikävää, jos tuhansia euroja voitosta menisikin veroiksi.

Voitonlunastaminen on hankalampaa ilman Veikkauskorttia

On selvää, että Vikingloton voitonlunastusprosessi on huomattavasti helpompi ja yksinkertaisempi, mikäli pelaajalta löytyy Veikkauksen oma kortti sekä pelitili. Muuten voi herkemmin käydä niin, että koko peli unohtuu, eikä voittoja lunasteta ajoissa. Voitosta tulee pelaajalle yleensä myös sähköpostia, jolloin Vikingloton numeroita ei tarvitse edes tarkistaa itse.

Mikäli pelaajalla ei löydy Veikkauskorttia, saattaa hän joutua matkustamaan Suomen toiseen päähän asti lunastaakseen voittonsa. Varsinkin, jos aikoo pelata Vikinglottoa useampaan kertaan ja asuu maaseudulla, ovat Veikkaustili sekä Veikkauskortti varsin tarpeellisia.

Voitonlunastusprosessi on erilainen eri maissa

Tässä artikkelissa on tutustuttu juuri Suomen Vikingloton voitonlunastukseen, mutta Vikinglottoa pelataan myös Pohjoismaissa, Virossa, Liettuassa, Latviassa, Sloveniassa ja Belgiassa. Riippuen siitä, missä maassa Vikinglottoa on pelannut, on voitonlunastusprosessikin hieman erilainen. Itse peli on tietenkin sama ja arvonta tapahtuu samaan aikaan, mutta jokaisessa maassa säännöt ovat erilaiset.

Esimerkiksi Ruotsissa on lähes mahdotonta jättää huomiotta sitä, että on voittanut Vikinglotossa. Yleensä voitot maksetaan pelaajan pankkitilille automaattisesti sen kummempia kyselyjä ja suurempien voittojen tapauksessa pelaaja saa jopa henkilökohtaisen onnittelusoiton. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, ettei Ruotsissa pysty pelaamaan Vikinglottoa ilman virallisen pelitilin rekisteröimistä.

Noudata siis Vikingloton sääntöjä maan omien tapojen mukaan, jos olet päättänyt pelata kuponkisi muualla kuin Suomessa. Ulkomaillakin asuu useita suomalaisia, joilla ei välttämättä ole mahdollisuutta pelata Vikinglottoa veikkauksen kautta. Toki nykyään suurin osa pelaa netissä, jolloin voitonlunastusprosessikin on huomattavasti suoraviivaisempi.

Voiton voi lunastaa myös arvontapalvelun tarjoajalta

Mikäli ei ole yhdessäkään Vikingloton osallistujamaassa, voi arvontaan silti osallistua arvontapalvelun kautta. Tämä onnistuu tietenkin netin kautta. Tällöin arvontakuponki ostetaan paikallisesta arvontapalvelusta ja osallistumisesi rekisteröidään tilillesi. Saat ilmoituksen tekstiviestillä tai sähköpostilla, mikäli voitto on osunut kohdallesi. On tavallista, että tiettyyn maksimisummaan asti rahat maksetaan pelitilillesi, jonka jälkeen ne siirretään suoraan pankkitilillesi.

Jos pelaat arvontapalvelun kautta, varmista, että kyseessä on varmasti laillinen toimija. Tarkista siis, että palvelulla on luotettava pelilisenssi, joka noudattaa paikallista pelilainsäädäntöä. Näin sekä yksityiset tietosi että rahasi ovat takuulla visusti turvassa.

Voitto ei ole tärkeintä

Nyt olemme käyneet läpi Veikkauksen voitonlunastusprosessin, joka on helpottunut huomattavasti nykyajan teknologian ansiosta. Vikingloton alkuaikoina pelaajan oli pakko ottaa voitto vastaan käteisenä, jolloin kotiin saattoi raahata tuhansia euroja käteistä. Nykyään Veikkauskortin ansiosta voitot maksetaan tilillesi automaattisesti.

On silti hyvä muistaa, ettei onnenpeleissä voitto ole kaikkein tärkeintä, vaan on tärkeämpää pitää hauskaa pelin parissa. Juuri tätä varten Vikingloton kaltaiset pelit on suunniteltu. Voiton saaminen on melko epätodennäköistä, mutta samalla tulosten odottaminen on jännittävää.

 

Yhteenveto

Vikingloton voitonlunastusprosessi on siis Suomessa melko suoraviivainen varsinkin silloin, kun pelaa netissä Veikkauksen välityksellä. Mikäli virtuaalista pelitiliä ei halua käyttää, on itse vastuussa sekä pelitulosten tarkistamisesta että voittojen lunastamisesta. Muissa Vikingloton osallistujamaissa voitonlunastusprosessi on hieman erilainen, joten näiden maiden sääntöihin on tutustuttava tällöin erikseen.